Äidinmaidonhajuisesta todellisuudesta

Lähestulkoon kymmenen vauvaa. Tämä on nopean laskutoimituksen tulos, kun mietin ystäväpiirin lisääntymistiheyttä viimeisen vuoden sisällä. Kaikki eivät ole vielä syntyneet, osa on syntynyt edellisen vuoden puolella. Mutta silti, tähän on nyt tultu.

Lasten saaminen on aivan teknisenä toimituksena kaltaiselleni queerille monin verroin monimutkaisempi juttu kuin perus kaduntallaajalle. Mailla tai halmeilla ei välttämättä ole ketään, jolla olisi lisääntymiseen tarvittavia fyysisiä vehkeitä, saati sitten halua niitä käyttää. Itsellä lastensaantitoiveet ovat pitkään joutuneet väistämään henkilökohtaisen identiteettikamppailun tieltä. Olen ollut sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti liian tuuliajolla ajatellakseni koko asiaa. Nyt vauvoja kuitenkin putkahtelee ympäristössä lähes kerran kahdessa kuukaudessa. Oman itsen takia asiaan on pakko muodostaa jonkinlainen suhde. Entä jos minäkin haluan lapsia?

Olen päässyt ystävien ja työprojektien kautta kosketuksiin sekä lasten että lapsia kantavien kehojen kanssa. Kun ensimmäinen ja tähän asti minulle läheisin lapsi syntyi, teki viikon vanhan vauvan tuhina mahan päällä sieluun lähtemättömän jäljen. Niin ehdotonta rakkautta en ole kokenut ikinä. Oli aivan uusi kokemus saada syliinsä puolisokea ja täysin avuton toukka, jonka kanssa ainoa mahdollinen vuorovaikutuksen tapa oli syli ja kosketus. Lapsen kannalta minun vaikuttuneisuuteni on tietysti aika samantekevää, varsinkin kun maantieteellisen etäisyyden takia en pysty olemaan hänen arjessaan läsnä. Aion kuitenkin tallentaa sen hetken muistini sopukoihin. Sentimentaalista toki, mutta ehkä minun kaukorakkauteni voi tukea ja suojella lasta. Entisenä hippinä uskon, että maailmassa ei voi olla liikaa rakkautta.

Sattumalta pääsin osalliseksi myös erään ystävän synnytyksestä. Laskettu aika oli vielä kuukauden päässä, kun kyläilin arki-iltana ystävän luona. Ajattelin, että ehditään vielä nähdä ennen kuin vauvakiireet iskevät. Juteltiin siinä kaikenlaista viimeisistä hankinnoista ja kassin pakkaamisesta synnytyslaitosta varten. Vanhempien työ- ja opiskeluhommat oli purkitettu samana päivänä, ja nyt olisi hyvää aikaa valmistautua henkisesti synnytykseen. Ihailin juuri mahan pintaan lapsen liikkuessa muodostuvia alien-henkisiä harjanteita, kun jotain alkoi valua. Valuminen ei loppunut. Päätettiin, että nyt olisi ehkä syytä katsoa googlesta, mitä tapahtuu. Selvisi, että joskus lapsivesi tulee ennen supistuksia. Lähdin kotiin ja tulevat vanhemmat lähtivät Naistenklinikalle. Seuraavana aamuna sain viestin, että lapsi oli syntynyt.

Niinkuin kaikki lapsettomat, olen ulkopuolinen. Kuuntelen vaikuttuneena tarinoita siitä, kuinka nivelet löystyvät, maksa-arvot heittävät, kehon lämmönsäätely menee ylikierroksille, tarinoita kutinasta, synnytyslaulusta ja ponnistamisesta. Katson bändin poikien mesetsätissä videoklippiä toisensa jälkeen. Niissä hymyilevä vauva heijaa sitterissä edestakaisin, edestakaisin, edestakaisin, ja hiukan kadehdin sitä suoraviivaista ylpeyttä ja itsestäänselvyyttä, joka tätä ihmettä ympäröi. Ei niitä tarinoita spontaanisti minulle kerrota, mutta joskus kysyn, ja joskus vain kuuntelen, kun vanhemmat, isät, äidit ja muut, jakavat kokemuksia. Luonnonvoimat ovat ihmeellisiä, ja tämä kyseinen – vauvat – on ehkä ihmeellisin kaikista. Ilmastonmuutoksesta, historiallisesta sukupuuttoaallosta, uusliberalismista, uusfasismin noususta, sote-sekoilusta ja kaikista synkistä tulevaisuudennäkymistä välittämättä vauvoja vain tulee. Niille, joilta ei yhtään osannut odottaa. Niille, joiden ei koskaan kuvitellut olevan riittävän määrätietoisia perheen perustamiseen. Niille, joilla luuli olevan parempaakin tekemistä.

Kun on queer, pelkkä päätös lapsen haluamisesta ei yleensä riitä. Ei voi vain jättää ehkäisyä pois ja mennä illalla kumppanin taikka kumppaneiden kanssa sänkyyn. Tai voi, mutta tulos ei todennäköisesti ole uuden elämän sikiäminen. On siis mietittävä, miten hitossa sen saa siitettyä ja millaisella sopimuksella. Muumimukimenetelmä, hedelmöityshoito, sijaisäitiys vai kolmiapilaperhe? Setan keskustelufoorumi, facebook, lähikuppilan karaokeilta…? Ja sitten kun lapsen saa aikaiseksi, miten sen vanhemmat saa tunnustettua vanhemmiksi? Entä jos vanhempia on kolme tai enemmän? Kuten eräs sittemmin heteroksi osittain lastensaantisyistä ryhtynyt ystäväni sen ilmaisi: ”Pitääkö mun siis saada orgasmi, samalla kun muhun truutataan ruiskulla jotain spermaa…? ”

Joskus tuntuu että heterot, jotka kitisevät sopivan kumppanin puuttumista, eivät kerta kaikkiaan tajua millä vaikeuskierroksilla vähemmistöporukoissa liikutaan. Tai sitä, että vähemmistöidentiteetti ei välttämättä tarkoita sitä, että ihminen ei halua lapsia. Tai sitä, että lapsen hankkiminen muulla kuin perinteisellä tavalla ei välttämättä ole traumaattista tai kiusallista, että siitä voi olla tarvetta puhua muillekin kuin toisille oudokeille. Minullekin on sanottu aivan äimistyneeseen sävyyn: ”Ai säkin siis koet painetta lasten hankkimiseen, miten se on mahdollista?” Ihan niinkuin olisin identiteettini takia jotenkin ulkopuolinen sosiaalisen elämän lainalaisuuksille, tai perhetoiveille, tai kaikelle sille mitä ihmisen elämänkaareen kuuluu. 

Hankalaahan se välillä on. Joillekin, joskus, se voi olla surullista, turhauttavaa ja traagista, niille joille lapset ovat yksi tärkeimmistä toiveista elämässä ja niitä ei syystä tai toisesta ole mahdollista saada. Kaikille kyse ei kuitenkaan ole tragediasta, sillä uskokaa tai älkää, lapsia tehdään myös ei-heteroperheissä, eletään perhe-elämää, ihan tavallista arkea, mitä ikinä se nyt sitten kellekin tarkoittaa. Jos yhteiskunta suhtautuisi vähän vähemmän mystifioivasti koko lasten alulle saattamisen prosessiin, ja vähän vähemmän syrjivästi epänormatiivisiin perhemuotoihin, ehkä vähemmistöjen joukossa voitaisiin nähdä enemmänkin lapsiperheonnea. 

Onneksi oman lapsen saaminen ei ole itselleni kynnyskysymys. Toisinaan kuitenkin kadehdin sitä itsestäänselvyyttä, jolla asian voi valtavirrassa hoitaa. Jonkinlaisen vahingon mahdollisuus saattaisi ilahduttaa minuakin. Valitettavasti vain heteroilla on varaa todelliseen vastuuttomuuteen.

Jätä kommentti